Thursday, January 27, 2011

Kreikkalainen munakoisopaistos - Greek egg plant casserole

2 isoa munakoisoa
merisuolaa

kastike:
noin 1 dl oliiviöljyä
iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g luomutomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
oregano
persilja
basilika
timjami
mustapippuri

150 g parmesaania

Leikkaa munakoisot pituussuunnassa sentin paksuisiksi siivuiksi. Laita isoon kulhoon 3 litraa vettä, 1 rkl suolaa ja laita siivut veteen likoamaan ainakin puoleksi tunniksi. Laita siivujen painoksi lautanen. Koisojen kitkeryys lähtee liottamalla.

Kuumenna öljy kattilassa, kuullota sipuli ja lisää valkosipuli. Lisää minuutin päästä tomaattimurska, pyre ja mausteet. Anna hautua kannen alla ykkösellä 15-20 minuuttia. Kuivaa koisot talouspaperilla, paista öljyssä kullankeltaisiksi. Lado voideltuun vuokaan päällekkäin, kaada päälle tomaattikastike ja levitä pinnalle juustoraaste. Paista 200° noin 40 minuuttia. Jos tummuu liikaa, peitä leivinpaperilla. Anna vetäytyä 20 min. ennen tarjoilua.

Taivaallisen pehmeää! Mieheni antoi tälle ruoalle viisi tähteä. - Heavenly delicious! My husband gave this meal five stars.

2 large egg plants
sea salt

sauce:
about 0,4 cup olive oil
large onion
2 garlic cloves
14 ounces organic crushed tomatoes
1 tablespoon tomato paste
oregano
parsley
basil
thyme
black pepper

5 ounces parmesan

Cut the egg plants lengthwise into 0,4 inch slices. Put them in a big bowl with 12 cups of water and 1 tablespoon salt for at least half an hour. Put a heavy plate on top. Soaking will remove the bitterness of egg plants.

Heat the oil in a kettle, lightly fry the onion and add garlic. After a minute add crushed tomatoes, paste and spices. Let it gently simmer under a lid for 15-20 minutes. Dry the egg plants with paper towels, fry in oil till golden yellow. Place in a greased casserole on top of each other, pour the sauce on top and sprinkle the grated cheese. Bake in 390° for 40 minutes. If it turns too dark, put a baking paper on top. Let it stay about 20 minutes before serving.

No comments:

Post a Comment